lauantaina, maaliskuuta 24, 2007

Minä myös.

Olette varmasti viime aikoina huomanneet, ettei uusia tekstejä lupauksistani huolimatta ole syntynyt. Yritin sillä tsempata itseni taas uuteen nousuun, muttei se näyttänyt onnistuvan, joten monien muiden blogien tavoin jätän teille ainakin nyt hetkeksi hyvästit. En poista blogiani kokonaan, vaan jatkan kirjoittamista toivottavasti keväämmällä. Syiksi nyt mainittakoon mm. ajanpuute ja puute juttuaiheille, joten tämä pidempi tauko tulee todella tarpeen. Palataan myöhemmin asiaan! :)

Kiitos.

sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007

The best of this week

"Annoin pikkusormen, se vei koko käden..."
-Aki Sirkesalon kappaleesta

Raikkaan pakkaspäivän väriläiskänä toimi tänään Lancômen Juicy Tubes-huulikiilto. Vaikka päivä jo itsessään olikin hyvin aurinkoinen ja sään puolesta vihdoinkin talvinen, halusin vielä silti hieman piristää vaikutelmaa.

En yleensä käytä huulikiiltoja, sillä minusta ne ovat usein liian tahmeita ja hankalia. Olen aina tyytynyt enemmän (pelkkään) kiiltoa antavaan huulirasvaan. Nyt kuitenkin olen "opetellut" käyttämään niitä ja ainakin tämä Lancômen kiilto on ollut kruunaamassa sitä. Omistan vasta muutamia sävyjä, sillä täällä missä asun on vain hyvin suppea valikoima ostettavissa. Omat sävyni liikkuvat eniten rusehtavissa ja muissa kevyissä sävyissä, sillä ne eivät ole liian näkyviä. ;D Myös Pop- ja Plump-sarjoista (edelleen Juicy Tubeseja) omistan yhdet sävyt.

Vaikka hinta onkin hieman korkeampi kuin markettituotteissa, olen ollut tyytyväinen "sijoituksiini". Kiilto on riittoisa ja kestää huulilla monia tunteja. Jättää huulet pehmeiksi ja sävyt ovat ihania. Hinta pyörii hieman yli 20 euron paikkeilla, mutta joistain paikosta saa myös halvemmalla. Jos et ole vielä kokeillut, niin suosittelen. Kouluarvosana tuotesarjalle on täysi 10.

Katso myös tämä juttu Juicy Tubeseista. :)

Kuva: Juicy Tubes Plump, Lancôme
Lähde: Lancôme, Lirama (kappaleesta lainaus)

Juttu on kirjoitettu alunperin keskiviikkona (24.1.), mutta mokailuni takia julkaisin sen vasta tänään ja hieman muokattuna. Vaihdoin päivämäärän alle. :)

Kysely

Mielipide taustasta
Kiva
Ihan OK
Vaihda!
pollcode.com free polls

Kaipaako blogini suuria muutoksia vai riittävätkö pienet? :D

lauantaina, tammikuuta 27, 2007

Mokailua...

Ensimmäistä kertaa mokaan blogger.comin kanssa. Nimittäin, kirjoitin jutun, joka oli tarkoitus julkaista keskiviikkona, mutta epähuomiossa tallensin sen luonnoksiin. Pahoittelen häiriötä, "julkaisen" jutun muokattuna huomenissa.

tiistaina, tammikuuta 23, 2007

Mautontako?

Myönnetään, juutuin television ääreen katselemaan O.C.:tä, vaikka tarkoitus oli tehdä aivan muuta... Te, jotka kyseisen jakson katsoitte, näitte varmasti Marissan ja kumppaneiden päällä eri yliopistojen paitoja. Jäin niihin aivan koukkuun, mutta tiedän, että moni teistä on varmaankin eri mieltä.


Heti ohjelman loputtua menin Googleen ja aloitin etsinnät. Tuli sellainen tunne, että nyt on aivan pakko saada, vaikka edes urheiluun ynnä muuhun sellaiseen. Ivy Sportin sivuilta löytyneiden huppareiden painatuksista löytyivät mm. Yale, Harvard, Summerin päällä nähdyn Brown ja monia muita. Teistä monista varmasti on tyhmää, että ihminen, joka ei käy kyseistä oppilaitosta käyttää sitä "mainostavaa" paitaa, mutta jokaisella on omat mieltymyksensä. Eikö? ;) Tuotteet eivät olleet hinnalla pilattuja ja yhdysvaltain dollarit sain muutettua kädenkäänteissä euroiksi Forexin sivulta löytyneen valuuttalaskimen avulla. Ehkä tyydyn vain katselemaan paitoja silti täältä ruudun takaa.

Lähteet: Forex, Ivy Sport


Haluan taas kerran pyytää anteeksi, etten ole ollut kovin ahkera päivittäjä. Lupaan yrittää päivittää useammin, katsotaan nyt miten tämä taas lähtee pyörimään. Toivon, että olette kärsivällisiä. Juttuideoita ja muita voit ehdottaa kommentoimalla ja mielipiteet ovat edelleen tervetulleita. :)

tiistaina, tammikuuta 16, 2007

Do it like... Jessica Alba

Viime aikoina monissa blogeissa on ollut juttua, kuinka kopioida jonkun julkkiksen tyyli. Tässä kokeilumielisessä jutussa kopioidaan jonkun julkkiksen kampausta ja/tai meikkityyliä. Haluan myös huomioida sellaisia tähtiä, jotka eivät jatkuvasti ole huomion keskipisteenä. Kerro oma mielipiteesi jutusta, jotta tiedän kannattaako näiden tekeminen. :)

Ensimmäisessä jutussa "kopioidaan" Hollywood-kaunotar Jessica Alban look.

Jessica Alba on mielestäni yksi kauneimmista julkkiksista. Hän esiintyy julkisuudessa usein hymyilevänä ja pirteänä persoonana ja arvostan sitä, sillä jotkut julkkikset vetävät mielestäni ns. "olen-viileä"-roolia. (Tiedän tottakai, ettei muutama valokuva kerro heidän todellista luonnettaan ja tiedän myös etten tunne heitä...) Siitä huolimatta, "let's get it started"!



Pohjustus

Jokaisen meikin perustana on hyvä pohjustus. Jessican tyyliin meikkivoide on lähes läpikuultava, mutta sen sijasta voit myös halutessasi käyttää sävyttävää päivävoidetta. Epäpuhtaudet voi tottakai peittää peitepuikolla tai -voiteella. Kiinnitä meikkivoide kivipuuterilla, joka myös hillitsee kiiltoa. (Vaikkakin tässä meikissä se ei ole niin tärkeää...) Valitse tyyliin sopivan poskipunan sävyksi persikkainen puna tai vaalea pinkin sävy. Häivytä poskipuna huolellisesti. Tärkeintä on, että kasvosi hehkuvat.


Silmämeikki

Klassisen kahden sävyn silmämeikin saat aikaan tottakai silmiesi väriin sopivilla luomivärisävyillä, joiden valintaan saat apua mm. Lumenen sivuilta. Ruskeasilmäiselle Jessicalle sopivat luumuiset violetinsävyt, mutta myös ruskeansävyt. Jos haluat rajata silmäsi kokeile mustan sijaan vaaleinta ruskean sävyä. Myös alaripsien sisäreunaan tehty valkoinen rajaus on kiva, vaikkei se "kunnolla" näykään. Musta ripsiväri on tässäkin meikissä takuuvarma valinta. Yläripsien taivuttaminen ennen mascaran laittoa on järkevää, jos haluat "avata" katseesi kunnolla. Ripsiväriä sekä ala- että yläripsiin kannattaa levittää 2-3 kerrosta. Kulmakarvojen korostus tapahtuu kulmakynällä, joka on vain hieman tummempi kuin hiustesi väri. Käytä kulmakynää kuitenkin hallitusti.


Huulimeikki

Kevyt persikanvärinen huulikiilto riittää hyvin tähän melko rentoon meikkiin. Huulikiiltoa ei siis tarvita paljoa, joten levitä vain ohuelti. Jos persikkaiset sävyt eivät sykähdytä, etsi sellainen, josta pidät. Vaikka juttu onkin "kopioi"-tyyppinen, ei kaiken tarvitse mennä tismalleen samoin.

Aina ei Jessicakaan onnistu meikissään... Mielestäni silmämeikki loi jollain lailla suttuisen vaikutelman.


Hiukset

Jos pitäisi antaa parhaimmat kampaukset-palkinto, ojentaisin sen ilomielin neiti Alballe ja hänen hiusstylistilleen. Mielestäni Jessican kampaukset vain iskevät, ne ovat usein melko yksinkertaisia, mutta jokin niissä kolahtaa, ainakin minun päässäni. Toki monet varmasti ovat eri mieltä, mutta niin, sehän onkin mielipidekysymys. No, takaisin aiheeseen: "Kuinka kopioida Jessica Alban hiustyyli".

Jo nähtävillä olleessa kuvassa varmasti huomasitte, että kampaus oli yksinkertainen (kuten mainitsinkin). Rennot ja "löysät" laineet / kiharat täydentävät tyylin, omalla tavallaan.
Vain kokeilemalla oppii tekemään mieleisensä ns. Jessica-hiukset, joten en halua laittaa yksityiskohtaisia ohjeita. (Anteeksi.)


Lähteet: Lumene & Beauty Riot

perjantaina, tammikuuta 12, 2007

Virkistävään suihkuhetkeen

Herätä sisäinen lapsesi henkiin ja kokeile Johnson & Johnsonin Natusan Kids –sarjan suihkugeelejä. Hedelmäiset tuoksut jättävät iholle kevyen tuoksun ja No more tears –koostumus varmistaa ettei silmiä kirvele. (Juuri niin. ;D)

Tuote on edullinen ja sitä myydään lähes jokaisessa marketissa. Geeli vaahtoaa mukavasti ja sillä voi pestä myös hiukset. Tuoksut, joissa suihkugeeli ja shampoo ovat yhdessä, löytyy trooppisten hedelmien ja appelsiinin tuoksuisina. Omenan- ja mansikantuoksuiset tuotteet taas ovat shampoon sekä hoitoaineen ”sekoituksia”. Olen itse käyttänyt tuota omenan tuoksuista myös vartalolle, mutta mitään vahinkoa siinä ei synny (varmasti arvasittekin).

Jos siis haluat pientä ja virkistävää kivaa suihkuhetkeen, testaa näitä.
Mielestäni tämä piristää joskus niin harmaata arkea mukavasti, joten varmasti jatkossa ostan itsekin. :)

Vinkki!

Jos hiuksesi ovat takussa, saman sarjan Star Shine Balsam Spray auttaa. Ravista ja suihkuta hiuksiin tasaisesti, hiukset ovat hetkessä takuttomat. Toimii niin kosteissa kuin kuivissakin hiuksissa.


Lähde: Natusan Kids
Kuva: NetXtra (Googlen kuvahaku) Bloggerin kuvanlaatu...

torstaina, tammikuuta 11, 2007

"For a long while..."

Koekiireiden keskellä en ole ehtinyt kirjoittaa vähään aikaan, mutta nyt sen ollessa ohitse kirjoitan mitä pikimmiten. Huomenna lupaan päivittää, joten siihen asti: Ciao!
Kiitos kärsivällisyydestänne. :D

torstaina, tammikuuta 04, 2007

The best of this week

Raikastavaa, mutta lumetonta talvea vietettäessä, sitä kaipaa jonkinlaista piristystä. Siihen sopii viikon parhain, joka siis nimensä mukaisesti kertoo parhaimman tai hauskimman ;D vaatteen / asusteen / trendin / tuotteen / vinkin tai minkä tahansa tältä viikolta. Tämäkin on aluksi kokeilu, mutta luulen kuitenkin jatkavani tätä tästä edespäinkin.

Aloitan erittäin pirteällä T-paidalla, joka mustasta pohjaväristään huolimatta kiinnittää varmasti huomion. Printti (Your boyfriend wants me) hyppää paidasta ja ”haluaa” tulla luetuksi. :D Paita ei välttämättä ole kaikkien mieleen, mutta minusta se on oikein hauska. Tuskinpa kukaan tätä naama vakavana käyttäisi, vaan omasta mielestäni se on lähinnä läppää.


Hintaa paidalla on 25 dollaria, joka on euroissa pyöristettynä noin 19 euroa. Siis se on melko normaalia hintaluokkaa. Valmistusmateriaalina on puuvilla, joten kyseessä on pehmeä luonnonkuitu, joka antaa ihon hengittää. Ah! Tämä paita on vain niin hauskankiva (se on sana ;D).


Kuva: Asos

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

Kynnet kuntoon!

Jotta kiire ei saisi meistä yliotetta, kannattaa ”pysähtyä” hetkeksi ja hemmotella itseään. Joten tässä teille ohjeet manikyyriin kotona.

1. Jos sinulla on vanhaa lakkaa kynsissä, aloita poistamalla se kynsilakan poistoaineella. Asetoniton kynsilakanpoistoaine on hellävaraisempi kynsille.

2. Pese kädet lämpimällä vedellä ja käsisaippualla. Muista kuivata hyvin!

3. Viilaa kynnet kynsiviilalla, vältä kynsisaksia ja –leikkuria, sillä ne vahingoittavat kynttä. Viilaa aina ulkoreunoista keskelle päin. Vältä edestakaista liikettä viilalla.

4. Liota kynsiä / käsiä hetki lämpimällä vedellä täytetyssä astiassa, johon voit halutessasi lisätä 1-2 teelusikallista sitruunamehua tai oliiviöljyä pehmentämään käsiä ja kynsinauhoja.

5. Hiero kynsinauhavoidetta kynsillesi ja kynsinauhoille, tämän jälkeen voit työntää kynsinauhoja varovasti taaksepäin.
Lakka levittyy paremmin, jos pyyhit ylimääräisen voiteen pois.

6. Levitä ensin aluslakka ja anna sen kuivua hyvin. Levitä aluslakan päälle haluamasi kynsilakka. Jos haluat lakkauksen kestävän pitkään levitä kynsilakan päälle kerros päällyslakkaa.

7. Jos kätesi ovat kuivat, voit laittaa niihin käsirasvaa. Odota kuitenkin, että lakka kuivuu kunnolla.

Vinkki!

Jos haluat ranskalaisen manikyyrin (kuten kuvassa), laita kynnen päihin valkoisella lakalla ”raidat”. Lakan kuivuttua voit halutessasi laittaa esimerkiksi beigeä tai vaaleanpunaista (…tai jonkun muun väristä) lakkaa. Ja lakkaa vielä päällyslakalla, jonka avulla lakka siis kestää paremmin.

---

Älä missään nimessä pureskele kynsiä. Se vahingoittaa kynttä ja pahimmassa tapauksessa voit saada infektion kynnen alla olevista bakteereista. Pureskelemisesta pääsee hyvin eroon manteliöljyn avulla: sivele vähän öljyä kynnen päälle ja anna kuivua. Tämän on todettu tepsivän.

Omia vinkkejännekin voitte antaa, joita tarpeen tullen, tietenkin luvallanne saatan lisäillä tekstin jatkeeksi. :)


Kuva: Googlen kuvahaku
Lähteet: Lumene ja omat ”arkistot”

maanantaina, tammikuuta 01, 2007

Miksi?

Otsikko kertoo jo kaiken. Miksi Helsingin muotimessut (28. - 29.1.) ovat vain alan ammattilaisille? Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin miksi, mutta silti minua suututtaa,
koska muotinäytökset, "luennot" ja vaikka mitkä jäävät näkemättä ja kuulematta... Eniten minua harmittaa, etten pääse kuulemaan, kun Ebba von Sydow (kuvassa) kertoo "Miksi ruotsalaiset naiset haluavat näyttää aina samalta" ja kun hän kertoo "ruotsalaisesta muodista", trendeistä yms.

Yleisölle avoinna olevat Muoti + Kauneus-messut ovat vasta marraskuussa, joten aikaa on vielä... Sinne kuitenkin aion mennä, vaikka aikatähtäin onkin pitkä. :)


Lähde: FinnExpo (Helsingin muotimessut & Muoti + Kauneus)
Kuva: VeckoRevyn (Blogger.comin kuvanlaatu...)

sunnuntaina, joulukuuta 31, 2006

Happy New Year 2007!


Pian on aika jättää hyvästit vuodelle 2006 ja aloittaa vuosi 2007.
Jokaisena vuotena olen tehnyt lupauksia, joiden toteuttaminen on usein jäänyt puolitiehen, mutta ensi vuonna (-07) aion tehdä poikkeuksen (ainakin yrittää) ja pitää lupaukseni.
Toiveeni ovat jotkut melko yksinkertaisia ja toiset hieman harjoittelua vaativia, mutta kaikkihan on mahdollista. Eikö vain? ;D

Ensi vuonna haluan oppia / aion opetella mm.

- puhumaan ranskaa, oui
- skeittaamaan tai surffaamaan ulkomaanmatkalla
- elämään rennosti ja terveellisesti (kuulostaapa hassulta...)
- hoitamaan ihoani paremmin
ja tottakai kehittää blogiani parempaan suuntaan

Jokaisen toiveet ovat siis yksilöllisiä (toisin sanoen ehkä hieman erikoisiakin...). Nyt on siis viimeistään aika miettiä, mitä oikeasti haluat ensi vuonna tapahtuvan. Keskiyön jälkeen kaikki on mahdollista. ;D Mutta tämän hieman erikoisen jutun lopussa haluan toivottaa kaikille teille hyvää ja onnellista uutta vuotta! Pitäkää hauskaa ja uusia juttuja siis ensi vuonna.
Kiitoksia kaikille, jotka olette lukeneet ja kommentoineet tekstejäni, teidän avullanne olen toivottavasti kehittynyt kirjoittajana. Kumarran ja poistun takavasemmalle juhlimaan.


Kuva: Altavistan kuvahaku, kuvanlaatu on huono...

perjantaina, joulukuuta 29, 2006

What to keep and what to forget

Jotain uutta tähänkin blogiin, nimittäin bongasin Peoplen sivulta mielestäni kivan ja edes hieman vaihtelua tuovan idean, jonka otsikko jo kertookin. En ole törmännyt tällaisiin juttuihin kovin usein, joten ajattelin testata millaisia kommentteja tämä kokeilu tuo. Siis, yksi pitämisen arvoinen sekä yksi unohtamista kaipaava vaatekappale / asuste / trendi tai oikeastaan mikä tahansa vuonna 2007. Let’s see…


Wear it: (vasen kuva)

Yksi aikojen tunnetuimmista supermalleista ja ennen kaikkea muodin edelläkävijä sekä tyyli-ikoni Kate Moss näyttää esimerkkiä. Kaiva ballerinasi kaapista odottamaan kevättä, sillä ne ovat taas in. Jos et vielä omista sellaisia, pian on aika hankkia. Mars, mars kenkäkauppaan!

Forget it:

Pääkallot olivat ”suurta huutoa” viime keväänä / kesänä ja vielä syksyn alussakin, mutta nyt niiden on aika väistyä. Mischa Bartonin päällä nähtävässä Alexander McQueenin suunnittelemassa neuletakissa kuviointia on enemmän kuin liikaa ja kuosi rupeaa liiallisuudessaan kyllästyttämään. Keväällä (ovat ne jo hieman vähentyneet…) pääkalloprintit tulevat tiensä päähän, mutta ehkä vielä joskus ne palaavat… Who knows? Mutta siihen asti: Ciao!


Kuvat ja idea: People

keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006

Kevään ja kesän meikkitrendit -07

Enpä malttanut minäkään odottaa vuotta 2007, jotta pääsisin kirjoittelemaan kevään ja kesän trendeistä. Huomasin, että muotitrendit oltiin kerrottu jo parissa blogissa, joten päätin sitten raportoida meikkitrendeistä. Turhamaisuutta-blogin kevätmuotia käsittelevässä jutussa oli kaiken kattava lausahdus kevään ja kesän yleisilmeestä ja sama lause pätee myöskin meikkitrendeihin.

Ensi keväänä meikiltä haetaan pukeutumisestakin tuttua maanläheisyyttä hillittyjen värien kanssa. Kasvomeikin teossa avainsanoja ovat raikkaus, luonnollisuus ja kasvojen hehku. Muutamia poikkeuksia löytyy, mutta kevyt ja lähes "naturelli" meikki on raivannut tiensä huipulle.


Meikin perustana on hyvä pohjustus, jolla haetaan mahdollisimman luonnollista ja kasvojen ihoa imartelevaa lopputulosta. Kevyt ja sävyltään ihoosi sopiva meikkivoide on yksi tärkeimmistä koko meikin teossa käytettävistä tuotteista. Sen ei ole tarkoitus näkyä, vaan tasoittaa ihon omaa sävyä, joten sävyn valinnassa on oltava tarkka. Jos ihosi on suht. hyväkuntoinen et välttämättä edes tarvitse meikkivoidetta, vaan voit käyttää sen sijasta esimerkiksi sävyttävää päivävoidetta. Puuterilla voit poistaa kiillon iholtasi, mutta käytä vain sellaisiin kohtiin, jotka sitä tarvitsevat, jotta lopputulos säilyy mahdollisimman luonnollisena. Myös puuteripaperi on hyvä ja nopea apu ja mahtuu hyvin pieneenkin laukkuun tai vaikka taskuun. Lisänä voit käyttää halutessasi esimerkiksi poskipunaa tai aurinkopuuteria korostamassa kasvojen muotoa.




Silmämeikin teossa sekä värikkyys että luonnollisuus ovat molemmat hyvin esillä. Luonnollisessa silmämeikissä värit pysyttelevät hohtavien kullan- ja pronssinsävyjen sekä hillittyjen ruskean- ja beigensävyjen rajamailla. Ripsiväriä käytetään säästellen, sillä ripsissä yksikin kerros riittää jo tuomaan hieman eloa silmiin, mutta jättäen ne kuitenkin sopivan "näkymättömiksi". Erilasia toisiinsa sopivia väriyhdistelmiä löydät mm. L´oréal Parisin Color Appeal Trio Pro-paleteista, joissa sävyt ovat siis nimensä mukaisesti kolmen värin pakkauksissa. Jos haluat leikitellä silmillä testaile erilaisia värejä ja rajauksia. Kaksi erilaista maailmaa, kokeile ja vaihtele!


Catwalkeilla on nähty jos jonkinlaisia huulia.
Puhtaat ja luonnolliset nudesävyt toimivat ensi kevään ja kesän meikissä parhaiten ja ne sopivat sekä kaupunkilaischicille että rantojen kuningattarelle. Jos nude ei saa sinua innostumaan, ota käyttöön hieman glamourtyyppisemmät toffeensävyt, pirteänpunaiset Marilyn-sävyt tai houkuttelevat "cocktail"-sävyt.

Ehdit testailla tulevia melko yksinkertaisia meikkitrendejä jo valmiiksi, löytää suosikkisävyt ja valmistautua henkisesti näyttämään upealta ja häikäisemään kotikaupunkisi kadut uudella stailillasi. Kevääseen ja kesään on kuitenkin vielä aikaa, joten hillitse itsesi edes siihen saakka. ;D


Kuvat: Style.com
Neuvot ja niksit mm. puuterin ja meikkivoiteen valintaan ja käyttöön: Lumene


Ylin kuva: Zac Posen, kuva löytyy myös tästä blogista. :)
Toinen ylhäältä: Christian Dior
Kolmen kuvan yhdistelmä: Donna Karan, Karl Lagerfeld, Versace
Alin kuva: Valentino

sunnuntaina, joulukuuta 24, 2006

Merry X-mas!


Hauskaa joulua teille kaikille, jotka käytte kurkkaamassa blogiani.
Kertokaa Joulupukille terveisiä ja nauttikaa!
Uusia päivityksiä sitten joulun jälkeen. :)


Kuva: Altavistan kuvahaku

lauantaina, joulukuuta 23, 2006

Vähän on enemmän...

"Parfume is like love, you can never get enough of it."
-Estée Lauder


Tuoksut antavat jonkinlaisen ensivaikutelman henkilöstä ja tämän luonteesta. Tällä seikalla voi siis aina vaikuttaa, ainakin jollain tavalla. En väitä, että tämä olisi joku "pakollinen" paha, jota jokaisen tulisi käyttää, mutta olen itse huomannut muutamien kuukausien aikana kiintyneeni yhä enemmän erilaisiin tuoksuihin.
Parhaimpia tuoksuja mielestäni ovat hennot ja raikkaat tuoksut, jotka eivät tuoksu liian voimakkailta, mutta eivät kuitenkaan ole mitään laimennettuja litkuja.

Julkkismaailmassa tuoksujen lanseeramisesta on tullut eräänlainen trendi, esimerkkeinä mm. Paris Hilton, Beckhamit, Britney Spears jne... Kuinka hyvin heidän tuotteensa sitten loppujen lopuksi menestyvät, eli pääsevätkö he isoihinkin rahoihin käsiksi vai jäävätkö pullot kauppojen hyllyille? En itse luottaisi itse nimeen ja ostaisi tuoksua vain siksi koska joku kuuluisa ihminen on sen lanseerannut, toki jokaisella on omat mieltymyksensä ja tuoksu voi olla hyväkin. Pelkkiin mainoksiinkaan ei kannata luottaa, koska nehän ovat vain markkinointikikkoja, jolla saataisiin tuotetta enemmän myydyksi.

Onneksi useimmista tuoksuista löytyy näytteitä, joita voi ihan rauhassa tuoksutella, kunnes löytää sen it-jutun. Liian monesta parfyymista peräkkäin voi tulla pää kipeäksi ja mennä nenä tukkoon, joten kannattaa hengitellä puhdasta ilmaa tuoksuttelun lomassa.


Klassikoihin voi usein luottaa, mutta eivät nekään aina varmoja valintoja ole. Uusiakin tuoksuja kannattaa kokeilla, jos "seikkailunhalua" löytyy. Vapauta sisäinen prinsessasi ja osta vaikka vieno ja tyttömäinen tuoksu. Älä jämähdä vanhaan tuoksuusi, vaikka se olisikin se kaikkein paras, on hyvä olla yksi tai useampikin tuoksu tuon parhaimman lisäksi, joka tuo edes hieman vaihtelua. Oma suosikkini on Tommy Hilfigerin True Star, joka on vakiokalustoa kokoelmassani. Tämän lisäksi minulta löytyy monia erilaisia tuoksuja, joita vuorottelen tämän lempparini kanssa.

Vinkkejä:

- Laita tuoksua kohtiin, joissa valtimo sykkii.
- Jos haluat vain kevyen tuoksun, suihkuta tuoksua ilmaan ja kävele tuoksupilven läpi.
- Kun käytät saman tuoksusarjan eri tuotteita, tuoksu pysyy pidempään iholla.
- Oma nenä tottuu tuoksuun. Vaihtele tuoksuja mielialan, vuodenajan ja tilanteiden mukaan.


Mielipiteitä eri tuoksuista ja siitä millainen tuoksu on mieleesi, olisi mukavaa kuulla.
Joten kommentteja. :)

Kuvassa Sarah Jessica Parkerin tuoksu, Lovely
Kuva: Altavistan kuvahaku
Vinkit: Oriflame

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

Joulu on taas...


Joulu on taas täällä. Viimeisetkin ostokset on melkein tehtynä, mutta vielä pikkujuttuja puuttuu muutamista lahjoista. Itseänikin olen hemmotellut kaiken tämän kiireen keskellä pienillä asioilla, jotka kuitenkin tuovat vaihtelua arkeen. Löysin Jumbon tungoksessa ostoksilla ollessani itselleni mm.

- Paul Frankin T-paidan
- ison purkin raikastavaa kuorintanaamiota (kurkku-meloni-ginseng)
- asusteita H&M:ltä
- lumilautapussin (tämä on kyllä yksi vanhempieni lahjoista minulle, mutta kävin sen itse ostamassa) ja
- kirjan, jota olin havitellut jo kauan

Lisäksi ostin pehmeitä ja kovia paketteja ystävilleni joululahjaksi, mutta pysyköön niiden sisältö vielä salaisuutena. Välillä on kyllä kivaa vierailla kotikaupungin pikkukauppoja pidemmällä, mutta joskus tungos on liikaa... Jumbossa ihmisiä oli runsaasti ja välillä piti "taistella" , jotta pääsi haluamaansa kauppaan sisälle. Mutta hauskaahan se vain on. Shoppaillessa meni rahaa ihan mukavasti, mutta kyllä se antamisen ilo korvaa kaiken.

Enää 4 päivää jäljellä ja sitten nähdään kuinka kilttejä ollaan oltu.
Huomenna päivitys, kun on toivottavasti enemmän ideoita... :D


Kuva: Googlen kuvahaku

perjantaina, joulukuuta 08, 2006

Persoonallinen "ostoslaukku"

Net-A-Porterin mukaan uusi Bottega Venetan Intrecciato Leather Shopper on tuleva jäämään muotiin kauden kuin kaudenkin jälkeen, eli liekö tavoitteena tulla jonkinlaiseksi klassikoksi?

Laukku on juuri sitä kaivattua suurta, joka onkin tällä hetkellä muodissa ja näyttääkin 'luksusmaisen pehmeältä'. Tämä laukku sopisi varmasti lähes asuun kuin asuunkin. Nahkainen laukku on hieno muutamine kultaisine yksityiskohtineen.
Laukkua löytyy mm. klassisena mustana, suklaanruskeana ja kermanvaaleana. Hintaa löytyy 1850 euroa, joten ei varmasti ihan heti päädy hellään huomaani. :D

Kuva: Net-A-Porter

tiistaina, joulukuuta 05, 2006

Ylellisyyttä ostoksille

Pieni vinkki luomaan ”ylellistä” vaikutelmaa ja piristämään päivääsi. Seuraavan kerran, kun menet ostoksille ja ostat esimerkiksi korvakorut tai mitä tahansa, pyydä pakkaamaan ne lahjapakettiin, jos on sellainen mahdollisuus. Kotona onkin sitten hauska availla paketteja ja ihastella ”lahjoja”.

Vaikka tämä ei olekaan kovin ympäristöystävällistä, joskus voi vähän ”hemmotella” itseään. Kyllä tämäkin kohottaa mieltä, jopa ihan hieman korkeammalle. Nyt näin joulun alla tämä ei välttämättä ole niin spesiaalia, kuin keskellä harmaata arkea, mutta ihan mukavaa kylläkin. :D


Kuva: Altavistan kuvahaku

"Loistavasta" kuvanlaadusta voi kiittää blogger.comia.

lauantaina, joulukuuta 02, 2006

She's engaged, at last

Vihdoinkin se on tapahtunut: Eva Longoria on kihlautunut pitkäaikasen miesystävänsä, koripalloilija Tony Parkerin kanssa. Pari tapasi marraskuussa 2004.
Parker, 24, yllätti Longorian, 31, kosinnalla keskiviikkoiltana ja Longoria kertoi myöhemmin kosinnan olleen täydellinen ja hyvin romanttinen.

Tuore kihlapari suunnittelee avioituvansa ensi kesänä Ranskassa ja heidän mukaansa hääjuhlasta tulee "iso, onnellinen seremonia perheen ja ystävien kesken". Toivottavasti liitto tulee kestämään, eikä ole ohikiitävä Hollywood-liitto, joita on viime aikoina nähty hieman liikaakin.

Täydelliset naiset-sarjassa Gabriellea näyttelevä Eva oli kaksi vuotta naimisissa General Hospital-sarjan näyttelijän
Tyler Christopherin kanssa.

Lähde: People
Kuvat: People & Abc/General Hospital